20.9.2019
UPEAÄÄNINEN LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ BEHM JULKAISI DEBYYTTISINGLENSÄ

 

Karismaattinen laulaja-lauluntekijä BEHM julkaisi tänään debyyttisinglensä Hei rakas. Upeaäänisen BEHMin kädenjälkeä on aiemmin kuultu mm. Pikku G:n triplaplatinaa striimanneella Solmussa-kappaleella sekä Keko Salatan kappaleilla Vanha ja Tavallinen. Solmussa-kappaleen alkuperäisversio on täysin BEHMin käsialaa.

Koskettavan Hei rakas -debyyttisinglen tuotannosta vastaa BEHM, Sakke Aalto ja Kashwell. Kappale kertoo samaistuttavalla tavalla rakkauden tunteesta:

Tunteena rakkaus on parhaimmillaan niin valtava, että sitä on mahdotonta pukea sanoiksi. Se on jo itsessään kiehtova syy kirjoittaa aiheesta. En lähtökohtaisesti koe olevani oikea ihminen kertomaan laulujeni merkityksistä, sillä jokaiselle syntyy omien kokemustensa pohjalta henkilökohtainen näkökulma laulun ympärille. 
 
Itse tätä kirjoittaessani mietin, kuinka merkityksellisetkin asiat voivat tuntua täysin merkityksettömiltä ilman toista. Halusin uskoa siihen, että tuntemamme rakkaus jää hengittämään oman, rajallisen aikamme jälkeenkin
”, BEHM avaa ajatuksiaan kappaleen takaa. 

Kuuntele Hei rakastäältä.

Alkuun BEHM halusi kirjoittaa pääsääntöisesti muille artisteille, mutta koki pian tarvetta päästä itse tulkitsemaan laulujaan:

Havahduin jossain pisteessä siihen tunteeseen, että jos haluan oikean tunteen välittyvän tekemieni laulujen läpi, minun täytyy laulaa ne itse”. 

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Pietari Purovaara

BEHM sosiaalisessa mediassa:
Instagram
Facebook
Spotify

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

Keikkatiedustelut:
Samppa Hartikainen / Warner Music Live
samppa.hartikainen@warnermusic.com