17.9.2019
SUVI TERÄSNISKA TOIVOTULLE IHMISEN POIKA -KONSERTTISALIKIERTUEELLE

 

Suvi Teräsniska lähtee ensi vuoden alussa toivotulle Ihmisen poika -konserttisalikiertueelle. Hän julkaisi elokuun alussa oman versionsa -yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika. Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas. 

Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita. Siksi päätin myös surutyönä itselleni tehdä kiertueen, jolla esitän minulle rakkaita Yön lauluja. Saan samalla itsekin purkaa ikävääni laulamalla ja kertomalla omia tarinoitani Yö-yhtyeen musiikista ja sen merkityksestä elämääni. Kiertueella haluan kunnioittaa itselleni rakkaita ihmisiä Yö-yhtyeen taipaleen varrelta. Matkan varrelle on mahtunut myös paljon hyviä ja iloisia asioita, joten toivon että konserteissa ei pelkästään vellota surussa vaan voidaan myös nauraa,  Suvi sanoo. 

Suvi Teräsniska – Ihmisen poika 
La 15.2.  Pori, Promenadisali
La 22.2.  Kouvola, Kuusankoskitalo
Su 23.2.  Järvenpää, Järvenpää-talo
Pe 28.2.  Kuhmo, Kuhmotalo
La 29.2.   Joensuu, Carelia-sali
Pe 6.3.  Mikkeli, Mikaeli
La 7.3.  Lahti, Sibeliustalo
Pe 13.3.  Turku, Logomo
La 14.3.  Espoo, Tapiolasali
Pe 20.3.  Hämeenlinna, Verkatehdas
La 21.3.  Jyväskylä, Paviljonki
To 26.3.   Kokkola, Snellman-sali
Pe 27.3.  Oulu, Madetojan sali
La 28.3.  Kuopio, Musiikkikeskus
Su 29.3.  Kuusamo, Kuusamotalo
Pe 3.4.  Helsinki, Kulttuuritalo
La 4.4.  Tampere, Tampere-talo

Konsertit klo 19.00.

Konserttien lipunmyynti alkaa to 19.9. klo 9. 
Liput alkaen 37,50€. Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot osoitteesta warnermusiclive.fi
Suvi haluaa olla mukana auttamassa vähävaraisia lapsia ja lapsiperheitä, joten siksi osa lipputuotoista menee Hope ry:n toiminnan ja erityisesti pienten lasten tukemiseen. 

Suvi Teräsniska julkaisi levyllisen Yön kappaleita vuonna 2013, kun tribuuttialbumi Hän tanssi kanssa enkeleiden ilmestyi. Kunnianosoituksena Olli Lindholmille Suvi julkaisee myöhemmin tänä vuonna jatko-osan rakastetulle tribuuttialbumille. 

Minulle on kunnia-asia päästä taltioimaan Yön lauluja, jotka ovat muodostuneet itsellenikin rakkaiksia näiden vuosien aikana, Suvi sanoo. 

Koskettavana tulkitsijana tunnetun Suvi Teräsniskan kaikki albumit ovat myyneet vähintään platinaa ja yhteensä hänen levyjään on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Lataa pressikuva täältä.
Kuvaaja: Simelius Simelius

Seuraa Suvi Teräsniskaa somessa:
Facebook
Instagram

Lisätiedot:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Keikat: 
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com