Lähes tuplaplatinaa myyneen Trippi-albumin kesäkuussa julkaissut SANNI teki albumin avausraidalle Yksinäinen milleniaali vaikuttavan musiikkivideon. Video rikkoo perinteisen musiikkivideon kaavaa videoon sisällytetyillä haastattelupätkillä, joissa eri taustaiset milleniaalit avaavat samaistuttavia ajatuksiaan tästä ajasta. Videon on ohjannut Anna Äärelä ja kuvannut Max Smeds. Tuotantoyhtiönä toimi MJÖLK ja tuottajana Frej Karlson.
”Yksinäinen milleniaali -video kuvittaa täydellisesti ajatukseni biisin takana ja vahvistaa ajatustani siitä, etten ole niiden kanssa yksin. Uskon, että useimmat ovat tässä ajassa ihan yhtä kaaoksessa, vaikka ulospäin asiat näyttäisivät olevan järjestyksessä. On liian helppo uupua yrittämisen ja riittämättömyyden alle ja unohtaa omat rajat, kun ”aina on joku joka jaksaa enemmän”. Valheellinen uskomus siitä, että rakkaus ja hyväksyntä pitäisi ansaita teoilla, on ajanut etsimään ratkaisua pohjattomaan tyhjyyteen kaikkialta muualta kuin sieltä mistä sen löytää.
Vaikka se on välillä haastavaa sisäistää, niin uskon kuitenkin vahvasti siihen että kaikki ovat jo syntymästään saakka arvokkaita ja rakastettuja, ilman mitään extraa. Niin me milleniaalit, kuin kaikki muutkin täällä”, SANNI avaa.
Katso koskettava musiikkivideo täältä.
SANNI on yksi maamme tämän hetken suosituimmista popartisteista. SANNIn neljäs, kesäkuussa julkaistu 15 kappaleen albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja sen jokainen biisi nousi julkaisupäivänään Spotifyn top50 -listalle. SANNI on voittanut uransa aikana Vuoden biisi -palkinnon (2080-luvulla) ja hänet palkittu kahdesti Vuoden naisartistiksi Emma Gaalassa. Vuonna 2016 julkaistu SANNI-albumi on myynyt triplaplatinaa ja artistin kaksi ensimmäistä albumia tuplaplatinaa. Että mitähän vittua rikkoi vuonna 2016 päivittäisen striimausennätyksen Spotifyssa ja 2080-luvulla palkittiin Musiikkikustantajat ry:n Vuoden 2015 biisinä. SANNI on villinnyt keikkalavoja ympäri Suomen sekä esiintynyt omalla loppuunmyydyllä Hartwall Arena -keikalla.
Lataa promokuva täältä.
Kuvaaja: Viivi Huuska
Seuraa SANNIa sosiaalisessa mediassa:
Facebook
Instagram
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com
Keikkatiedustelut:
Rauha Kyyrö / Fullsteam Agency
rauha@fullsteam.fi