Karismaattinen Kyösti Mäkimattila lähtee joulukuussa kirkkokiertueelle. Viimeisimmässä Tähdet, tähdet -ohjelmassa komealla tulkinnallaan ja karismaattisella olemuksellaan hurmannut Mäkimattila aloittaa kiertueensa Säkylän kirkosta tiistaina 3.12. Tunnelmalliset konsertit nähdään Säkylän lisäksi Kauhajoella, Forssassa, Nivalassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 26.8. klo 9.00. Kiertueella kuullaan kappaleita mm. hänen viime vuonna ilmestyneeltä Joulun valoa -EP:ltään sekä vuonna 2014 ilmestyneeltä Joulumuistoni-albumilta.
Joulumuistoni-orkesterin kanssa kiertävä Mäkimattila on rakentanut konserttien ohjelmiston huolella. Pääpaino on valikoiduissa rakastetuimmissa joululauluissa, mutta konserteissa kuullaan myös harvinaisempia helmiä ja Mäkimattilan itsensä kirjoittamia kappaleita. Hänen aiempien vuosien joulukonserttiensa on kuvattu tarjoavan jopa meditatiivisia kokemuksia.
– On hienoa päästä jälleen kirkkoihin esiintymään. Pyrin siihen, että Joulun valoa -konsertit tarjoavat kuulijoille mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi arjen kiireestä. Uskon, että ihmisillä on hengen ja mielen lisäksi sielu, jonka hyvinvointia haluan ravita. Luvassa ei kuitenkaan ole uskonnollisessa mielessä hengellisiä konsertteja, vaan rakennan illan draaman kaaren omalla tyylilläni, vuonna 2013 tangokuninkaaksi kruunattu Kyösti Mäkimattila kertoo.
Kyösti Mäkimattila – Joulun valoa -joulukonserttikiertue
Ti 3.12. Säkylä, Säkylän kirkko
Ke 4.12. Kauhajoki, Kauhajoen kirkko
La 7.12. Forssa, Forssan kirkko
Ti 10.12. Nivala, Nivalan kirkko
Ke 11.12. Oulu, Oulujoen kirkko
To 12.12. Rovaniemi, Rovaniemen kirkko
Konsertit klo 19.00
Liput alk. 27,50 € Ticketmasterista
Seuraa Kyösti Mäkimattilaa somessa:
Facebook
Instagram
Keikat:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com