17.6.2019
UUTTA ALBUMIA VALMISTELEVA JARKKO AHOLA KONSERTTISALIKIERTUEELLE LOKAKUUSSA

 

Kesällä uuden Elämäni biisi -ohjelman solistina hurmaava Jarkko Ahola valmistelee parhaillaan lokakuussa julkaistavaa uutta albumiaan, jonka tiimoilta komeaääninen rocktenori lähtee myös konserttisalikiertueelle. Hämeenlinnan Verkatehtaalta lauantaina 5. lokakuuta alkava kiertue pitää sisällään kahdeksan konserttia. Tampere-taloon 2. marraskuuta päättyvällä kiertueella tullaan kuulemaan sekä uuden, vielä nimeämättömän albumin kappaleita että Aholan aiempaa tuotantoa.
 
Olen parhaillaan studiossa äänittämässä uutta levyä. Tällä kertaa yhdistämme Huttusen Jannen luotsaamana elementtejä menneisyydestäni nykyhetkeen hienoin sovituksin. Muutama kappale on jo melko valmis ja maltan tuskin odottaa miltä ne kuulostavat ison sinfoniaorkesterin säestyksellä. Lisäksi on tulossa konserttisalikiertue syksyllä, jolloin pääsen esittämään levyn biisejä livenä aina niin mahtavalle ja vastaanottavaiselle yleisölleni, Jarkko Ahola kertoo.
 
Jarkko Ahola – konserttisalikiertue 2019
La 5.10. Hämeenlinna Verkatehdas 
Pe 11.10. Pori, Promenadisali 
La 12.10. Turku, Logomo 
Pe 18.10. Espoo, Tapiolasali 
La 19.10. Lahti, Sibeliustalo 
Pe 25.10. Mikkeli, Mikaeli 
La 26.10. Järvenpää, Järvenpää-talo 
La 2.11.  Tampere, Tampere-talo 

Liput alkaen 33,50€ 
Konsertit alkavat klo 19.00

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 19.6.2019 klo 9.00. Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot www.warnermusiclive.fi. 
 
Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Rock-tenorin viimeisin, miehen omia biisejä sisältävä Mä tuun suo luo -albumi julkaistiin keväällä 2018 ja se meni suoraan Suomen virallisen listan sijalle 2. Yhdessä Waltteri Torikan kanssa Ahola on myynyt Hartwall Arenan loppuun jo kahtena vuotena peräkkäin.
 
Lataa pressikuvat täältä.
Kuvaaja: Marek Sabogal

Seuraa Jarkko Aholaa:
Facebook
Spotify
 
Kiertueen promoottori: 
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
 
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Nora Norrlin / Liekki Promotion 
nora.norrlin@liekkipromotion.com