I Don’t Care -kappaleella mukana maailman suosituimpiin artisteihin myös lukeutuva Justin Bieber
Ennätyksiä kerta toisensa jälkeen rikkova supertähti Ed Sheeran julkaisi Justin Bieberin kanssa uuden kappaleen I Don’t Care. Kappaleen ovat tuottaneet Max Martin, Shellback ja FRED.
Suomessa ensi heinäkuussa kahtena iltana esiintyvä laulaja on rikkonut aiemmilla julkaisuillaan Suomessa ennätyksiä.
Vuoden 2017 isoimmaksi hitiksi kasvanutta Shape Of You -singleä on kuunneltu Suomessa yli 21 miljoonaa kertaa, tehden siitä ensimmäisen kappaleen, joka ylitti viisinkertaisen platinarajan.
Sympaattisella brittitähdellä on taskussaan Suomesta legendaarisen viisinkertaista platinaa menneen singlen lisäksi kolme tuplaplatina-, viisi platina- sekä kymmenen kultasingleä. + -albumi (2011) on myöskin myynyt kultaa, sekä kaksi viimeisintä albumia, x (2014) ja ÷ (2017), kolminkertaista platinaa. Yhteenlaskettuna 28-vuotiaalla Sheeranilla on siis Suomessa päätähuimaavat 22 sertifikaatiota.
Massiivisiin lukuihin Sheeran on päässyt myös live-puolella. Keväällä 2017 alkaneen ÷-kiertueen on nähnyt jo yli 6,2 miljoonaa ihmistä. Laulaja-lauluntekjiä tunnetaan kyvystään muuttaa jopa 90 000 -päisen areenan tunnelmalliseksi pubikeikaksi – artisti on ensimmäinen Wembleyllä täysin soolona, ilman bändiä esiintynyt muusikko. Supertähti nähdään ÷ -maailmankiertueellaan Helsingin Malmin lentokentällä 23. ja 24. heinäkuuta.
Kuuntele I Don’t Care -kappale tästä.
Lippuja tiistaina 23.7. järjestettävään lisäkonserttiin on vielä toistaiseksi jäljellä. Osta omasi tästä.
Lataa pressikuva tästä.
Lisätietoja:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com