Emma-gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa ehdolla oleva TIPPA julkaisi tänään uuden Matias-albumin. Levy sisältää 8 kappaletta ja sen avausbiisillä feattaa Eevil Stöö. Albumilta löytyy artistin ensimmäisiä kitaravetoisia demoja ja kaksi MD$:n tuottamaa trap-biisiä. Yksikään viime vuonna julkaistuista singleistä ei löydy levyltä.
”Matias on läjä biisejä parin vuoden ajalta, ja haluun esitellä ne ihmisille. Säilytettiin julkaisulla raaka soundi ja jätettiin turha hiominen minimiin. Sinkkuja ja toinen albumi sit myöhemmin. Osa biiseistä on vaan akustisii demoja ja mukaan mahtui myös pari (t)räpimpää kappaletta, jotka musta sopi levyn hämärään fiilikseen”, TIPPA kertoo.
Kuuntele levy täältä.
Levyn rouhea soundi käy hyvin ilmi esimerkiksi Salaisuus-biisissä, jonka kitarasoundi on jäänyt kappaleelle ensimmäiseltä otolta:
”Salaisuus on yks levyn akkaribiiseistä. Ruttuinen kitarasoundi jäi siihen ekalta otolta. Raffi fiilis. Se kertoo nimensä mukaan salaisuudesta/luurangosta kaapissa. Jostain, mitä ilman ei vaan etene”, TIPPA jatkaa.
TIPPA yllätti viime vuonna nimenmuutoksella sekä rockahtavammalla soundilla. Emma-gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa ehdolla oleva single Satutat mua on striimannut jo yli 7 miljoonaa kertaa. Satutat mua ja platinarajan ylittänyt Roska silmäs (feat. JVG) nousivat molemmat heti julkaisustaan Suomen Spotifyn ykköspaikalle. Lokakuussa ilmestynyt Polta se pois on myös striimannut kultaa.
Lataa promokuvat täältä.
Kuvaaja: Andrei Kipahti
TIPPA somessa:
Instagram
Facebook
Spotify
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com
Keikat:
Kimmo Sundström / Warner Live
Kimmo.sundstrom@warnermusic.com